Viisi keinoa selvitä velkakierteestä
Lähes 400000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä vuonna 2020. Tieto on peräisin Asiakastiedon ylläpitämästä maksuhäiriömerkintöjen rekisteristä. Luku kasvaa jatkuvasti. Sekään ei vielä kuvaa koko tilannetta. Todellisuudessa velkaongelmissa olevia on arvioitu olevan jopa 800000. Apua on saatavilla, huoliensa kanssa ei kannata jäädä yksin.
Velkaongelmista selviämiseksi on olemassa useita keinoja. Tutustu, millaisia keinoja Takuusäätiön asiantuntija, toimitusjohtaja Juha A. Pantzar antaa, jos olet joutunut vakuudettomaan ja euromääräisesti suureen velkakierteeseen:
Yhdistelylainan hakeminen tarkoittaa sitä, että entiset lainat niputetaan uuden lainan alle. Tällöin kuukausilyhennykset pienenevät. Tämä edellyttää itsekuria, eikä velkaa saa enää ottaa muualta, vaan pitää elää niukemmin. Vaarana kuitenkin on, että eräpäivää yritetään vain siirtää tulevaisuuteen.
Joiltakin kunnilta voi hakea sosiaalista luottoa. Velkaa saa olla kunnan mukaan noin 2000–15000 euroa. Suomen kunnista vain noin puolet tarjoaa sosiaalisia luottoja.
Takuusäätiön vapaaehtoinen velkajärjestely edellyttää, että vakuudettoman velan kokonaismäärä jää alle 34000 euron. Takuusäätiön kanssa laaditaan maksuohjelma, jonka enimmäiskesto on kahdeksan vuotta. Velka pitää maksaa kokonaisuudessaan takaisin.
Ulosotossa lyhennetään velkaa realisoimalla omaisuutta tai lyhentämällä velkaa suoraan tuloista. Esimerkiksi tavanomaisesti palkkatuloista ulosotto voi ottaa noin kolmanneksen kuukausittain. Ulosmitattava rahamäärä kuukaudessa katsotaan tulojen mukaan ja elämiseen jätetään aina tietty summa.
Käräjäoikeuden vahvistama yksityishenkilön velkajärjestely on käytännössä viimeinen ratkaisukeino velkojen maksamiseksi, jos mikään muu keino ei ole mahdollinen. Velkaa on tavallisesti pitänyt hoitaa jo ulosotossa ennen velkajärjestelyn saamista. Velkaa lyhennetään kuukausittain maksuvaran mukaisella summalla kolmen tai viiden vuoden ajan. Tämän jälkeen maksamatta jääneen velan saa anteeksi. Lisäksi velkojilta pitää saada hyväksyntä velallisen maksuohjelmalle.
Ilta-Sanomat, 16.8.2020, Juha A. Pantzarin haastattelu
Takuusäätiö, Henri Hölttä, 23.10.2020