Taloudellisen tuen hakeminen
Tässä on erilaisia vaihtoehtoja, joilla omaa taloutta voi tukea. Kelan tarjoamien palvelujen lisäksi kirkon diakoniatyö voi antaa apua ja neuvoja, vaikka et kuuluisi kirkkoon. Kannattaa muistaa myös vapaaehtoistyötä tekevät yhdistykset ja muut yleishyödylliset toimijat. Kun tarvitset taloudellista apua, kannattaa rohkeasti pyytää sitä. Kynnys voi olla pienempi, jos saat mukaan hyvän ystävän tai sukulaisen. Vaikkapa puhelinsoitto voi olla ensimmäinen askel avun hakemiseen.
Mikäli tulot ovat muuttuneet, tai ylipäätään pienet kannattaa taloudelliset tuet tarkistaa ajan tasalle. Pienituloinen voi olla oikeutettu useisiin Kelan etuuksiin. Kannattaa olla suoraan yhteydessä Kelaan, jossa palveluneuvojat ohjaavat miten tulee toimia. Kelasta haetaan mm. Työttömyysturva, asumistuki, sairauspäiväraha, perustoimeentulotuki ym. Tarkempaa tietoa löydät myös Kela.fi-sivustolta.
Täydentävä toimeentulotuki haetaan kunnan sosiaalivirastosta. Perustoimeentulotuki Kelasta. Perustoimeentulotukihakemus tulee olla vireillä ennen täydentävän tuen hakemusta.
Veroprosentti kannattaa myös tarkistaa ajan tasalle. Kelan työttömyysturvasta vähennetään automaattisesti 20%.
Lasten päivähoitomaksu riippuu tuloista ja siitä voi myös saada vapautuksen. Näissä asioissa ole yhteydessä suoraan paikkakuntasi varhaiskasvatuksen asiakaspalveluun. Helsingissä löydät lisätietoa täältä. (Helsingin kaupunki)
Muuta taloudellista tukea voi saada mm. Kirkon diakoniatyöstä. Diakoniatyö voi auttaa akuutissa tilanteessa. Talousongelmissa on kuitenkin hyvä olla ensi yhteydessä kunnan sosiaalitoimistoon ja velkaneuvontaan, sekä Kelaan. Kirkon diakoniatyön tarkoituksena on avustaa vain akuuteimman tilanteen yli ja avustusmäärät ovat yleensä muutamia kymppejä. Diakoniatyöntekijä voi auttaa ja olla tukena muunkin avun hakemisessa. Useimmissa kirkoissa järjestetään ruuan jakotilaisuuksia, joissakin ruoka toimitetaan kotiin saakka. Ota yhteys paikalliseen seurakuntaasi ja kysy sieltä tarvittaessa tarkempia tietoja. Diakoniatyötä saadakseen ei tarvitse kuulua kirkkoon.
Myös Kelassa tehtävä perustoimeentulotuen päätös voidaan akuutissa tilanteessa tehdä kiireisenä. Maksusitoumuksen ruokaan ja välttämättömiin lääkkeisiin voi saada jo samana päivänä. Kelan palveluasiantuntija aina kuitenkin arvioi tilanteen kiireellisyyden.
Takuusäätiöllä on hyvä sivusto, josta löytyy ohjeita talouden hallintaan, sekä neuvoja ja ratkaisuja talous- ja velkaongelmiin. Takuusäätiöllä on myös maksuton puhelinneuvonta: Velkalinja: 0800 9 8009
Marttojen sivuilta löytyy apua ja neuvoja moniin talouden – ja kodinhoidon kysymyksiin. Martat myös järjestävät erilaisia kotitalouden kursseja mm. maahanmuuttajille, työpajanuorille, kuten myös päihdekuntoutujille. Kurssien tarkoituksena on helpottaa arjen hallintaa.