Edellinen Seuraava

Seksuaalisuus

Seksuaalisuus on olemassa oleva ominaisuus ja kehitysprosessi. Se on osa ihmisyyttä ja omaa identiteettiä. Olennaista onkin ymmärtää, että seksuaalisuus kulkee ihmisen mukana koko hänen elämänsä ajan.

Seksuaalisuuteen katsotaan kuuluvaksi seuraavat asiat: seksuaalinen kehitys, biologinen sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sosiaalinen sukupuoli-identiteetti ja sen mukainen rooli, sekä suvun jatkaminen.

Seksuaalisuus voidaan kokea ja ilmaista monin eri tavoin. Se heijastuu meidän asenteissamme, arvoissamme, uskomuksissamme ja suhteissamme niin itseemme kuin toisiin ihmisiin.

Tärkeää on ymmärtää ja hyväksyä, että seksuaalisuus on jotakin, joka on olemassa ihmisessä syntymästä kuolemaan saakka, ja se voi myös muuttua. Seksuaalisuus on ennen kaikkea olemista, ei tekemistä.

Seksuaalioikeudet kuuluvat ihmisoikeuksiin

Seksuaalioikeuksilla tarkoitetaan yksilöiden oikeuksia päättää tietoisesti ja vastuullisesti omaan seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista.

Lisäksi jokaisella ihmisellä on seksuaalioikeuksien turvin oikeus ilmaista ja toteuttaa oman seksuaalisen suuntautumisen mukaista seksuaalisuutta.

Samalla tavalla jokainen ihminen on myös velvollinen kunnioittamaan muiden ihmisten seksuaalioikeuksia.

Seksuaalinen suuntautuneisuus ja seksuaalivähemmistöt

Seksuaalinen suuntautuneisuus voi lähtökohtaisesti kertoa meille sen, kumman sukupuolen edustajiin tunnemme vetoa. Hetero viittaa useimmiten naisiin, jotka ovat kiinnostuneita miehistä tai miehiin, jotka ovat kiinnostuneita naisista. Voimakas heteronormi on nähty vallitsevana yhteiskunnassamme, ja se kertoo siitä perustavanlaatuisesta olettamuksesta, että kaikki ihmiset ovat heteroita, ellei toisin ilmene.

Tämänkaltainen seksuaalisen suuntautumisen luokittelu vie helposti sivuraiteille ja saattaa aikaansaada epämääräisiä mielikuvia tai ajatuksia siitä, että heterous olisi jollakin tavalla parempi, luonnollisempi ja toivotumpi vaihtoehto kuin mikään muu seksuaalinen suuntautuneisuus. Näin ei ole, sillä kyse on moninaisuudesta.

Heteronormatiivisessa yhteiskunnassamme muita suuntauksia edustavat on liitetty yleensä seksuaalivähemmistöihin. Sanat ’erilainen’ ja ’poikkeava’ ovat helposti loukkaavia puhuttaessa seksuaalisuudesta ja seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, kun kyseessä on hyvin henkilökohtainen, arka ja herkkä ihmisyyden alue.

Erilaiset myytit, kuulopuheet ja väärinymmärrykset voivat kuormittaa ihmisiä, jotka kokevat seksuaalisen suuntautumisensa olevan jotakin muuta kuin mitä yhteiskunta olettaa. Esimerkiksi homoseksuaalisuuteen saatetaan kuvitella naisellista elehtimistä, lesbouteen miehistä tyyliä ja biseksuaalisuuteen yliseksuaalisuutta. Yleistysten tekeminen ylläpitää vääriä olettamuksia. Sen sijaan voi pohtia, miten keskustellaan seksuaalisuudesta ja seksuaalisesta suuntautuneisuudesta moninaisuutta kunnioittaen.

Valitettavasti monet seksuaalivähemmistöt kohtaavat ennakkoluuloja, vieroksuntaa ja pelkoa yhteiskunnassamme. Eriasteiset fobiat ja ahdistuneisuus voivat aiheuttaa sen, että moni ei-hetero kokee joutuvansa kiusaamisen ja syrjinnän kohteeksi. Myös väkivallan uhriksi joutuminen on mahdollista.

Sanastoa
Hetero
Naisista kiinnostunut mies tai miehistä kiinnostunut nainen.
Homo
Miehistä kiinnostunut mies.
Lesbo
Naisista kiinnostunut nainen.
Intersukupuolinen
Henkilö, joka ei ole kehollisesti yksiselitteisesti mies tai nainen. Intersukupuolisuus on synnynnäistä.
Biseksuaali
Henkilö, joka on kiinnostunut miehistä ja naisista.
Aseksuaali
henkilö, joka kokee vähän tai ei lainkaan seksuaalista kiinnostusta. Aseksuaali voi olla kuitenkin romanttisesti kiinnostunut muista ihmisistä ja kaivata seksittömiä ihmissuhteita.
Autoseksuaali
Henkilö, joka tuottaa itse itselleen seksuaalisen nautinnon, eikä tarvitse tai halua siihen toista ihmistä.
Genderqueer
Henkilö, joka haluaa asettua sukupuolimäärityksien ulkopuolelle tai haluaa jättää sukupuolensa määrittelemättä.
Transsukupuolinen
Henkilö, jonka sisäinen kokemus omasta sukupuolesta on ristiriidassa syntymässä määritetyn sukupuolen kanssa.
Transmies
Henkilö, joka on syntymäsukupuoleltaan nainen, mutta kokee itsensä mieheksi.
Transnainen
Henkilö, joka on syntymäsukupuoleltaan mies, mutta kokee itsensä naiseksi.
Transvestiitti
Henkilö, joka haluaa pukeutua vastakkaisen sukupuolen mukaisesti ja ottaa vastakkaisen sukupuolen roolin.
Fiktiivinen tarina: Lahjani Leo

Leo oli hauska, mutta äärimmäisen herkkä. Leo saattoi nauraa ja itkeä samaan aikaan, niin että molemmat hymykuopat syvenivät, kun kyyneleitä alkoi valua pitkin poskia. Hän oli paras ystäväni pitkän aikaa, ja jos tarkemmin ajattelen, hän oli ainoa ystävä, joka todella näki minut.

-Leena, äkkiä tänne! Tule jo! Se syntyy! Leo hihkaisi. Olimme onnemme kukkuloilla, kun läheisen hevostallin tamma Esmeralda synnytti varsan. Nimesimme sen Ludvigiksi, Aurinkokuninkaan Ludvig XIV mukaan.

Hevostalli oli meidän salaisuuksiemme varjeltu kehto. Siellä me jaoimme ensimmäiset ihastumisen kohteet ja sydänsurut. Siellä meillä oli tapana juoruta opettajista, imitoida sukujemme hassuja setiä ja tätejä ja kikattaa kummallisten naapureiden edesottamuksille. Leo oli imitoimisessa aivan omaa luokkaansa. Hän sai minut nauramaan vatsa kippurassa hevostallin heinäpaaluilla, kun hän poseerasi heinistä sommiteltu peruukki päässään ja pullottava maha heiniä täyteen ahdettuna ja imitoi naapurin uteliasta eukkoa, Elviiraa. Oman hevoseni, Ciaran, kuoltua äkillisesti harmittomalta näyttäneen onnettomuuden jälkeen, Leo halasi minua pitkään. Olimme Ciaran tyhjässä karsinassa, kun se tapahtui. Ensisuudelmani. Se merkitsi minulle koko maailmaa. Leolle se oli yksi suukko vain. Lohdutus ja ymmärrys teini-iän suurten tragedioiden edessä.

-Mä olen rakastunut, Leena! Leo kuiskasi, kun olimme jo kolunneet koulutiemme pitkälle, Leo ollut vaihto-oppilaana Etelä-Amerikassa, ja minä K-Marketin kassana tienaamassa rahaa oman elämäni alkuun. Painaessamme päähämme valkolakit, minä olin saanut ensimmäisen poikaystäväni. Leolla niitä oli ollut jo kymmeniä. Aina oli tosi rakkaus kyseessä. Luulen, että pojat rakastivat häntä enemmän kuin hän heitä.

Leo näki kaikessa aina hyvää. Vaikka hänelle naljailtiin persoonallisen pukeutumisen, hevosharrastuksen, sekä joskus kärkkäiden sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja eri kulttuureihin liittyvien poliittisten ja yhteiskunnallisten näkemysten vuoksi, hän ei lannistunut muiden mielipiteistä tai kannanotoista.

-Voi Leena, maailma on vasta alussa! Uskon, että keskustelu erilaisten ihmisten kanssa muuttaa minua kohti sitä ihmistä, joka jonakin päivänä haluan olla. Ehkä joku toinen ihminen päätyy samaan ajatuksenkulkuun kuin minä, tai sitten ei. Ehkä jonkun mielestä poikkeava ihminen ei ole sairas ja saastuttava, mutta hänen pohdintansa tulkitaan silti pahoina. Voin näyttää, että näin ei ole asian laita. Voimme todella vaikuttaa vain omaan ajatteluumme ja toimintaamme. Maailma ei ole mustavalkoinen, mutta jokainen ihminen ei kykene näkemään sen kauniita sateenkaarenvärejä – ainakaan vielä, Leo mietti.

Vasta vuosia myöhemmin, kun minulla oli jo oma perhe, mies ja kolme ihanaa poikaa, ymmärsin millaisen lahjan olin saanut tutustuessani ja tuntiessani Leon kaltaisen ihmisen. En olisi varmasti ymmärtänyt ja oppinut ihmisen moninaisuudesta niin paljon, kuin mitä opin ja elin ollessani Leon paras ystävä.

Silloin tällöin edelleen kuulen hänestä. Yleensä maa ja kaupunki ovat ehtineet vaihtua edellisestä puhelinsoitosta. Vaikka yhteydenotto on muodollisen ystävällinen, aikuisen ihmisen, niin yhä näen mielessäni nuo molemmat hymykuopat ja kyynelehtivät silmät, hevostallin, heinistä hersyvän naurun, ja kavioiden kopseen alle kätketyt salaisuutemme. Kunpa olisin voinut rakastaa häntä vieläkin enemmän.

Pohdintatehtävä - Kuvake
Image
Ajatuskupla
Oma Pohdintatehtävä

Mikä on tärkeintä Leon ja Leenan ihmissuhteessa?

Mitä Leon erilaisuus kertoo Leenalle?

Oletko sinä tuntenut Leon kaltaisen ihmisen? Leenan kaltaisen ihmisen?

Kertaus

Seksuaalisuus on keskeinen osa ihmisyyttä, se on sitä, mitä olemme: meidän kokemuksemme omasta sukupuolestamme ja seksuaalisesta suuntautumisestamme; jokaiselle omanlainen.

Seksuaalisuus on läsnä syntymästä kuolemaan.

Se on suhde minäkuvaan ja kehoon. On positiivinen asia, osa ihmisen identiteettiä ja voimavara elämässä.

Seksuaalisuuttaan voi toteuttaa monella tavalla. Mahdollista on kaikki, mikä ei loukkaa, alista eikä käytä toista hyväksi.

Seksuaalioikeudet perustuvat ihmisoikeuksiin.

Seksuaalioikeudet suojelevat jokaisen seksuaaliterveyttä, sekä oikeutta toteuttaa ja ilmaista seksuaalisuuttaan asianmukaisella kunnioituksella toisten oikeuksia kohtaan.

Seksuaalioikeudet korostavat tasa-arvoa, syrjimättömyyttä, väkivallattomuutta, vapautta.

Seksuaalisuus on nautinnon ja hyvinvoinnin lähde. Se myötävaikuttaa kokonaisvaltaiseen itsensä toteuttamiseen ja tyytyväisyyteen.

Lähteet

Eckel, S. (2014) It´s not you. 27 (wrong) reasons you´re single. New York: Penguin Group.
Seksuaalisuus (Väestöliitto)
Seksuaalinen suuntautuminen (SETA)
Kertausosion koonti: Vantaan Reelin sosiaaliohjaaja ja seksuaalineuvoja Mihaela Hritcu (14.4.2020).