Epätäydellisyys on inhimillistä
Ihanteellisessa ihmissuhteessa osapuolet panostavat suhteeseen yhtä paljon. Usein tämä ei kuitenkaan toteudu. Yksinäisyyden kokemus johtuu aina epätasapainoisesta suhteesta ympäröiviin ihmisiin.
On yleistä ajatella, että toiset ihmiset voisivat korjata elämämme. Näin on kuitenkin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Kasvaminen omaksi itseksi aiheuttaa kipuja, ja on tavallista tukeutua läheisiinsä. Jos toisiin tukeutuminen muuttuu liialliseksi, se vääristää ihmissuhteita. Jos yritämme vain saada muut pitämään itsestämme ja haemme heiltä jatkuvaa hyväksyntää, siitä seuraa pettymyksiä. Itsenäisyys ja itsensä hyväksyminen epätäydellisyyksineen on tärkeää.
Yksinäisyyden välttämiseksi on hyödyllistä tarkastella, kuinka paljon kaipaa seuraa. Samalla huomaa, kuinka tarvitsee aikaa ihan vaan itsensä kanssa. Kun ymmärtää tarvitsevansa omaa aikaa, on helpompi kieltäytyä joistakin menoista. Jokainen kaipaa omaa rauhaa, mutta yhtä lailla myös seuraa.
En tiedä, mistä kaikki oikein alkoi. Lukion viimeisellä, kesäloman jälkeen, mikään ei ollut enää ennallaan. Olimme viettäneet mahtavan kesän parhaan ystäväni Riinan kanssa, joka ei tuntunut huomaavan minua enää koululuokassa. Luokalle oli tullut uusi tyttö, Olivia, Hesasta. Olivia oli tutustunut Riinaan nopeasti, sillä he asuivat melkein naapureina. Jotenkin minusta tuntui, ettei Riinalle kertomani salaisuudet olleet jääneet vain hänen tietoonsa. Ensin Olivia vain katsoi minua kummallisena, sitten alkoi naureskelu ja tuijotus, kun olin paikalla. Pian he eivät noteeranneet minua lainkaan. Riina ei vastannut minun puheluihini tai tekstiviesteihini. Facebookiin oli ilmestynyt ”bestiskuva”, jossa poseerasivat Riina ja Olivia. Luokkani tyttöjen yhteisessä WhatsApp-ryhmässä oli kesäloman aikana Riinan minusta ottama bikinikuva rannalta, jossa nauran iloisena, juuri uimasta tulleena. Kuvan alla oli teksti: Luokan viimeinen, märkä neitsyt! Kun lukion joulubileissä pyysin tupakkaa Olivialta, hän antoi sen. En ollut koskaan ennen polttanut, mutta ajattelin kokeilla. Olivia poltti ketjussa. Hän ei voinut elää ilman tupakkaa. Tupakka ei ollut niin pahaa kuin olin kuvitellut. Pikkuhiljaa pummasin tupakkaa Olivialta aina silloin, kun Riina ei ollut lähettyvillä. Tupakka sai minut rauhoittumaan ja huomasin, että Olivia ei enää piikitellyt minulle yhtä paljon kuin ennen. Kun ostin ensimmäisen tupakka-askini, tarjouduin antamaan siitä Olivialle. Hän otti tupakan. Olimme sujut. Lukion päättäjäisbileissä Olivia pakotti Riinan puhumaan kanssani. Riina pyysi anteeksi typerää käytöstään ja WhatsAppiin laittamaansa kuvaa. Annoin anteeksi. Kiusaaminen loppui lukion päätyttyä. Anteeksianto ei kuitenkaan tehnyt Riinasta ja minusta enää parhaita ystäviä. Minä olin muuttunut. Tupakasta pääsin onneksi eroon muutettuani uudelle paikkakunnalle ja aloitettuani opiskelut. Uusi paras kaverini, Annika, ei polttanut. Kuulin Riinasta vuosia myöhemmin. Hän oli tullut raskaaksi aika pian lukion jälkeen ja asui samalla kotipaikkakunnalla kuin ennen. Olivia oli muuttanut takaisin Helsinkiin. He eivät pitäneet enää yhteyttä. Riina kertoi katuneensa monta kertaa minun kiusaamistani. Hän sanoi: ”Sinä olit meistä se vahvempi. Jos Olivia ei olisi ottanut silmätikukseen sinua, se olisi ollut minä. Olin heikko, anna anteeksi.”